Alkuperäiskansat kärsivät muuttuvasta ilmastosta

Noin 5 % maailman väestöstä kuuluu alkuperäiskansoihin

Noin 370 miljoonaa maailman ihmisistä – noin 5 % - kuuluu alkuperäiskansoihin. Yleensä alkuperäisyys määritellään niin, että alkuperäiskansa on asunut tietyllä alueella ennen muualta tulleen valtaväestön saapumista ja on säilyttänyt kulttuurisia ja yhteiskunnallisia erityispiirteitään. Monesti, mutta ei aina, näiden kansojen asemaan liittyy myös ulkopuolisuus valtaväestön päätöksentekoinstituutioista. YK:n määritelmän mukaan yksilö voi kuulua alkuperäiskansaan, jos hän ja hänen yhteisönsä pitävät häntä osana kansaa.

Kaikkiaan alkuperäiskansoja asuu 90 eri maassa, ja kaikista maailman 7000 kielestä he puhuvat 4000 kieltä. Alkuperäiskansoilla onkin suuri merkitys kulttuurisesti kestävän kehityksen kannalta. Kansojen asema on kuitenkin monesti hankala: 5 % osuus maailman väestöstä muodostaa 15 % osuuden maailman köyhistä. Työssäkäyvien alkuperäiskansojen edustajien palkat voivat olla jopa puolet valtaväestöön kuuluvien palkkoja pienemmät. Myös koulutuksessa ja lukutaidossa on puutteita, ja elinikä voi olla pahimmillaan jopa 20 vuotta lyhyempi kuin maan valtaväestöllä [1].

Alkuperäiskansat ovat erityisen haavoittuvaisia ilmastonmuutoksen vaikutuksille

Alkuperäiskansat ovat haavoittuvaisia ilmastonmuutoksen vaikutuksille lukuisista syistä. Ongelmia aiheuttavat sosiaaliset syyt kuten köyhyys, heikompi terveys ja ravitsemus, eristyneisyys päätöksenteosta, tulonlähteiden yksipuolisuus sekä puutteelliset maanomistusoikeudet ja niihin kohdistuvat rikkomukset. Biofyysisiä haavoittuvaisuuden syitä ovat altistuminen äärimmäisille sääilmiöille, riippuvaisuus luonnonvaroista, etenkin vedestä, polttopuusta ja monimuotoisista kasvi- ja eläinlajistoista, edelleen asumusten sijainti ja heikko laatu sekä maankäytön ja ympäristön muutokset, kuten aavikoituminen tai jäätiköiden sulaminen [2].

Ilmastonmuutos ja siitä johtuvat muutokset paikallisissa kasvi- ja eläinlajeissa vaikeuttavat luontoon perustuvaa tiedonhankintaa, kun esimerkiksi muuttolinnut saapuvat eri aikoihin kuin aikaisemmin ja lämpötilojen ja vuodenaikojen yhteys muuttuu. Muualle muuttaminen ei monesti ole houkutteleva ratkaisu ongelmiin, sillä monien alkuperäisyhteisöiden identiteetit ja elämäntavat ovat tiiviisti sidoksissa erityisiin ympäristöihin. Ympäristössä tapahtuvat muutokset voivat tuolloin aiheuttaa alkuperäiskansoille vakavia taloudellisia, kulttuurisia ja henkisiä menetyksiä.

Saaret, rannikot ja niiden asukkaat uhattuina

Merenpinnan nousu, meriveden happamoituminen ja veden lämpötilan nousu vaarantavat meren lähellä asuvien alkuperäiskansojen kotialueiden elinkelpoisuuden. Merenpinnan nousu uhkaa viedä elintilaa etenkin saarilla asuvilta alkuperäiskansoilta, joiden sopeutumismahdollisuudet ovat rajalliset. Myös tulvien lisääntyminen on suuri riski heikossa taloudellisessa tilanteessa oleville kansoille. Esimerkiksi sääkatastrofeille herkässä, alavassa Bangladeshissa asuu noin 900 000 alkuperäiskansoihin kuuluvaa ihmistä [2]. Meriveden happamoituminen ja lämpötilan nousu uhkaavat lisäksi vaurioittaa vakavasti koralliriuttoja, joista osa alkuperäiskansoista on riippuvaisia. Esimerkiksi Kaakkois-Aasiassa 70–90 % kalansaaliista on riippuvaista koralliriuttojen hyvinvoinnista. Kala puolestaan on alueen ihmisille selvästi tärkein eläinproteiinin lähde.

Merestä riippuvaisia ovat myös Arktisten alueiden alkuperäiskansat, mukaan lukien inuiitit ja saamelaiset. Ilmasto tulee lämpenemään napa-alueilla paljon muita alueita nopeammin aiheuttaen muutoksia alueen eläinlajistossa ja heikentäen jäitä, jotka ovat myös ihmisten liikkumiselle ja metsästämiselle välttämättömiä. Muutokset ovat jo havaittavissa. Eläinten liikkumisreiteissä on ilmennyt suuria muutoksia. Vaikeudet metsästyksessä aiheuttavat jo nyt sosioekonomisia ongelmia ja asettavat perinteisen kulttuurin uhanalaiseksi. Yhteisön vanhimpien kyky ennustaa muutoksia on heikentynyt, mikä on muuttanut heidän aiemmin arvostetun asemansa yhteisöissä kyseenalaiseksi [3].

Sademetsät ovat lukuisten alkuperäiskansojen koti

Sademetsäalueet tarjoavat kodin ja toimeentulon suurimmalle määrälle erilaisia alkuperäiskansoja. Yhteensä metsissä asuu nykyään noin 1400 erilaista alkuperäiskansaa. Esimerkiksi Amatsonilla, Kongossa ja Borneolla asuu huomattavia määriä alkuperäiskansoja. Metsien asukkaat ovat perinteisesti saaneet metsistä suuren osan tarvitsemistaan hyödykkeistä: ruuan, lääkkeet, rakennustarvikkeet, vaatteet sekä kulttuurisissa menoissa, kuten uskonnollisissa rituaaleissa käytetyt esineet. Muuttuva ilmasto ja sen aiheuttamat muutokset lajistossa vaarantavat näiden käytäntöjen jatkuvuuden. Lämpötilojen nousu ja sateisuuden väheneminen subtropiikissa  aiheuttavat alueiden asukkaille paineita mm. kasvattamalla metsäpaloriskiä ja häiritsemällä eläinten totuttuja liikkeitä. Metsästäminen ja keräily ovat jo vaikeutuneet, jolloin perinteisiä elinkeinoja on alettu vaihtaa maanviljelyyn. Lämpenemisen on myös ennustettu muuttavan osan metsistä savanneiksi esimerkiksi itäisellä Amatsonilla [2].

Kuivien alueiden ongelmat koskettavat suurta osaa maailman väestöstä

Kuivilla alueilla asuu kokonaisuudessaan 2 miljardia ihmistä jakautuen lähes kaikille mantereille. Suuri osa kuivien alueiden asukkaista on köyhiä, jotka ovat monesti riippuvia keräilystä, metsästyksestä ja maanviljelystä. Varsinaiset alkuperäiskansojen edustajat elävät useimmiten seutujen syrjäisimmissä osissa, joissa muun muassa infrastruktuuri on heikkoa. Olemassa olevat puitteet ja elinkeinot ovat uhattuina lisääntyvien kuivien kausien ja toisaalta tulvien takia. Peltojen satojen on jo todettu monin paikoin heikentyneen eli alueen ennestään heikko ruokaturva on vakavasti uhattuna. Ilman ja veden lämpötilojen nousu tulee heikentämään myös vähäisten vesistöjen kalakantoja. Resurssien vähäisyys heikentää monesti alkuperäiskansojen ihmisten mahdollisuuksia kaivaa riittävän syviä kaivoja veden saamiseksi [3]. Ilmastonmuutoksen ennustetaankin aiheuttavan näillä alueilla puutetta vedestä ja ruuasta. Alueen ihmisillä on usein paljon perinteistä tietämystä muuttuviin sääilmiöihin sopeutumisesta, mutta alkuperäiskansojen poliittisesti ja taloudellisesti eristetty asema sekä meneillään olevan muutoksen suuruus vaikeuttavat sopeutumista [2].

Vuorilta valuvat vedet vaarassa

Makean veden ekosysteemeihin vaikuttavat lämpötilojen nousu ja muutokset sateisuudessa. Esimerkiksi vuoristojäätiköiden sulamisen on ennustettu vaikuttavan kuudesosaan maailman väestöstä, joka on riippuvainen jokien sulamisvesistä. Vuoristojäätiköiden sulamisvesistä riippuvaisia alkuperäiskansoja asuu esimerkiksi Kilimanjaron ja Himalajan valumisalueilla. Myös kuivuus- ja tulvariskien on ennustettu kasvavan alueilla, joilla makeaa vettä on aiemmin ollut kohtalaisesti saatavilla. Tällaisista ilmiöistä kärsivät muun muassa Nicaraguan Miskito-intiaanit, jotka muodostavat suurimman osan maan 85 000 hengen alkuperäisväestöstä. Kesäiset tulvat ja talviset kuivuudet vaikeuttavat maanviljelyä, kun perinteinen tietämys ei enää vastaakaan vallitsevia olosuhteita [2].

Sopeutumisen välttämättömyys

Koska monien alkuperäiskansoihin kuuluvien ihmisten asema on ilmastonmuutoksen takia heikentymässä, on tärkeää, että heidän osallistumisestaan sopeutumissuunnitemien tekoon pidetään huolta. Alkuperäiskansoilla on myös usein hallussaan erityistä luonnontuntemusta, jonka hyödyntäminen voi auttaa merkittävästi kehittämään tehokkaita paikallisia sopeutumistoimia [4]. Esimerkiksi Hondurasin Guaritassa on perinteisiä viljelymenetelmiä käyttämällä onnistuttu välttymään suurimmalta osalta maatalouteen kohdistuneista myrskytuhoista, joita muut alueen kylät ovat kohdanneet esimerkiksi vuoden 1998 hurrikaani Mitchin aikana. Toisaalta monet sopeutumismenetelmät eivät tarjoa mitään ihmeratkaisuja. Niihin voi kuulua esimerkiksi ruokavalion muutoksia tai siirtymistä paikasta toiseen [2]. Erilaisten kansojen elämäntavoista voi löytyä hyviä esimerkkejä kasvihuonekaasupäästöjen hillintään [4].