Euroopan unionin ilmastopolitiikka ohjaa jäsenmaita

Artikkeli

Euroopan unionin (EU:n) ilmastopolitiikalla ohjataan sekä alueen yhteisiä että jäsenmaiden toimia ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi ja siihen sopeutumiseksi. EU:n ilmastopolitiikka koostuu monista osista, ja sen ydintä ovat päästökauppa, kansalliset tavoitteet päästökaupan ulkopuolisille aloille, uusiutuvan energian lisäämisvelvoite ja EU:n sopeutumisstrategia. EU:n ilmastopolitiikka tähtää aina vuoteen 2050 saakka.

EU:lla on sitovat päästövähennystavoitteet

Euroopan unionin ilmastopolitiikkaa ohjaavat vuonna 1992 solmittu YK:n ilmastosopimus ja sitä täydentävä Kioton pöytäkirja sekä Pariisin ilmastosopimus, jonka EU ratifioi lokakuussa 2016. EU on sitoutunut vähentämään kasvihuonekaasupäästöjään vähintään 55 prosenttia vuoteen 2030 mennessä verrattuna vuoden 1990 tasoon ja saavuttamaan hiilineutraaliuden vuoteen 2050 mennessä. Tavoite on laillisesti sitova ja sisältyy eurooppalaiseen ilmastolakiin, joka asui voimaan kesällä 2021. [1] 55 prosentin päästövähennystavoite vuoteen 2030 mennessä on myös EU:n Pariisin ilmastosopimusta varten antama sitoumus. [2]

Tavoitteisiin pyritään vihreän kehityksen ohjelman avulla

Euroopan Vihreän kehityksen ohjelma (Green Deal) on laaja politiikka-aloitteiden paketti, jonka avulla Euroopan unioni pyrkii asettamiinsa tavoitteisiin 55 prosentin päästövähennyksestä vuonna 2030 ja hiilineutraaliudesta vuonna 2050. Vihreän kehityksen ohjelman tavoitteet siirretään lainsäädäntöön niin sanotun 55-valmiuspaketin avulla (Fit for 55-paketti). Pakettiin kuuluu ehdotuksia ilmastoon, energiaan ja liikenteeseen liittyvän lainsäädännön tarkistamiseksi sekä uusia lainsäädäntöaloitteita. [3]

EU:n kokonaistavoite kasvihuonekaasupäästöjen vähentämiseksi on jaettu siten, että päästökauppaan kuuluville (niin sanottu päästökauppasektori) ja siihen kuulumattomille aloille (niin sanottu taakanjakosektori) on määritelty omat erilliset tavoitteensa. Päästökauppajärjestelmän piiriin kuuluvat esimerkiksi suuret teollisuuslaitokset sekä sähkön- ja lämmöntuotanto, kun taas päästökaupan ulkopuolella ovat rakentaminen, rakennusten lämmitys, asuminen, maatalous, liikenne, jätehuolto ja teollisuuden F-kaasut. [2] Kasvihuonekaasupäästöjä pyritään vähentämään myös parantamalla energiatehokkuutta. EU:n voimassa oleva tavoite on, että energiankulutusta vähennetään vuoteen 2030 mennessä EU:n tasolla 32,5 prosenttia verrattuna vuodelle 2030 laadittuun kulutusennusteeseen. [4] Komissio on ehdottanut 55-valmiuspaketissaan energiatehokkuustavoitteen tiukentamista niin, että primäärienergian kulutusta vähennetään 39 prosentilla ja energian loppukulutusta 36 prosentilla vuoteen 2030 mennessä verrattuna vuonna 2020 tehtyihin päivitettyihin perusennusteisiin. [4]

Päästökauppasektorilla on EU:n yhteinen päästökatto

Päästökauppa perustuu ajatukseen, että kasvihuonekaasuja vähennetään siellä, missä se on halvinta. Koska kasvihuonekaasupäästöt ovat maailmanlaajuisia, ilmastonmuutoksen kannalta ei ole merkitystä, missä maassa tai tuotantolaitoksessa päästövähennys toteutetaan. Teollisuuslaitos voi ostaa päästöoikeuksia EU:n yhteisiltä päästömarkkinoilta, jos se tulee edullisemmaksi kuin laitoksen omien päästöjen vähentäminen. Mikäli taas on edullisempaa vähentää päästöjä omassa tuotannossa kuin ostaa päästöoikeuksia, ylimääräisiä päästöoikeuksia voi myydä muille päästökaupan piirissä oleville laitoksille. [5]

Päästökauppasektorin tämänhetkinen kasvihuonekaasupäästöjen vähentämistavoite on 43 prosenttia vuoden 2005 tasosta vuoteen 2030 mennessä. Komission antama uusi ehdotus on tiukentaa tavoitetta 61 prosenttiin vuoden 2005 tasosta vuoteen 2030 mennessä. [2] EU:n päästökauppa kattaa noin 45 prosenttia EU:n kasvihuonekaasupäästöistä. Päästökaupan piiriin kuuluvat teollisuus- ja energiantuotantolaitokset sekä Euroopan talousalueen sisäinen lentoliikenne. [5] EU:n komissio ehdottaa lisäksi päästökaupan käyttöönottoa myös uusilla aloilla kuten merenkulussa ja tieliikenteessä. [3]

Päästökaupan ulkopuolisilla aloilla on kansalliset päästövähennystavoitteet

EU:n päästökaupan ulkopuolisten alojen tulee vähentää päästöjään 30 prosenttia vuoden 2005 tasosta vuoteen 2030 mennessä [6]. Euroopan komissio ehdottaa 55-valmiuspaetissaan, että päästövähennystavoitetta kiristetään niin, että taakanjakosektorin tulee kokonaisuudessaan saavuttaa 40 prosentin päästövähennys vuoden 2005 tasosta vuoteen 2030 mennessä. EU:n taakanjakoasetus sisältää päästövähennysvelvoitteet kaikille EU:n jäsenmaille. Suomen tämänhetkinen päästövähennystavoite taakanjakosektorilla on vähintään 39 prosenttia vuoden 2005 tasosta vuoteen 2030 mennessä. Komission uuden ehdotuksen mukaan Suomen tulisi vähentää päästöjä vähintään 50 prosenttia vuoden 2005 tasosta vuoteen 2030 mennessä. [2] Taakanjakoasetus koskee päästökaupan ulkopuolisia aloja eli niin kutsuttua taakanjakosektoria, kuten rakennusten lämmitystä, liikennettä, maataloutta ja jätehuoltoa [7], [2].

Kansallisten tavoitteiden saavuttamiseksi on mahdollista käyttää erilaisia joustokeinoja, jolloin päästövähennykset voidaan tehdä siellä, missä ne on helpointa toteuttaa. Pieni määrä päästövähennysyksiköitä voidaan esimerkiksi siirtää päästökaupan tai LULUCF-asetuksen puolelta taakanjakosektorilla toteutettavaksi. On myös mahdollista säästää päästövähennysyksiköiden ylijäämää seuraaville vuosille tai hankkia lisää päästövähennysyksiköitä muilta jäsenmailta. [2], [7]

LULUCF-asetus pyrkii lisäämään hiilinieluja

LULUCF-asetus säätelee, miten maankäyttö, sen muutokset ja metsät otetaan huomioon ilmastotavoitteissa. LULUCF-asetukseen sisältyvät metsistä, maatalousmaasta ja kosteikoista vapautuvat kasvihuonekaasupäästöt ja nielut eli niiden sitoma hiilidioksidi. Päästöjä ja nieluja seurataan asetuksessa olevien laskentasääntöjen avulla. [8], [2]

Tavoitteena on, että maankäyttösektorin hiilinielu olisi suurempi kuin siltä vapautuvat päästöt [8], [2]. Komissio on kesällä 2021 antanut ehdotuksen LULUCF-asetuksen muuttamiseksi 55-valmiuspaketin yhteydessä, jonka mukaan jäsenmaille tulisi jäsenmaakohtaiset tavoitteet hiilinielujen kasvattamiseksi maankäyttösektorilla. [2]

EU lisää ilmastotoimien rahoitusta

Tavoitteisiin pääsemiseksi tarvitaan myös rahoitusta. EU on päättänyt käyttää budjetistaan ilmastotoimiin yhteensä 30 prosenttia vuosina 2021–2027. [9]

Ilmastonmuutoksen hillintä- ja sopeutumistoimet sisällytetään EU:n kaikkiin keskeisiin rahoitusohjelmiin, jotka liittyvät muun muassa aluekehitykseen, energiaan ja liikenteeseen, tutkimukseen sekä yhteiseen maatalouspolitiikkaan. Ilmastonmuutoksen hillintä- ja sopeutumistoimia koskeva rahoitus ulottuu myös EU:n rajojen ulkopuolelle, ja EU on suurin kehittyvien maiden ilmastotoimien rahoittaja maailmassa. [10]

EU:ssa pyritään lisäämään uusiutuvan energian käyttöä

EU:n nykyinen, uusiutuvan energian direktiivin (RED II -direktiivi) mukainen tavoite on lisätä uusiutuvien energialähteiden osuutta vähintään 32 prosenttiin vuoteen 2030 mennessä [11]. Komissio on ehdottanut direktiivin päivittämistä ja tavoitteen tiukentamista 55-valmiuspaketissa, jolloin uusiutuvan energian osuus kaikesta energiasta tulisi EU:ssa nostaa vähintään 40 prosenttiin vuoteen 2030 mennessä. [3]

Liikenteessä uusiutuvien energialähteiden osuus tulee RED II -direktiivin mukaan olla kaikissa EU-maissa vähintään 14 prosenttia vuoteen 2030 mennessä. [11] RED II -direktiivi määrittelee nestemäisille biopolttoaineille EU-tason kestävyyskriteerit. Kestävyyskriteereillä halutaan varmistaa, että bioenergian lisääntyvä käyttö EU:ssa vähentää kasvihuonekaasupäästöjä merkittävästi verrattuna fossiilisten polttoaineiden käyttöön. Biopolttoaineiden kestävyyskriteerit koskevat myös sähkön ja lämmön tuotannossa käytettäviä kiinteitä energiabiomassoja [11], [12]

EU:n kasvihuonekaasupäästöt laskevat, mutta eivät riittävän nopeasti

EU:n yhteenlasketut kasvihuonekaasupäästöt ovat laskeneet merkittävästi vertailuvuodesta 1990, ja vuodelle 2020 asetettu päästövähennystavoite on jo saavutettu. Päästöjen tulisi kuitenkin laskea nykyistä nopeammin, jotta päästäisiin vuodelle 2030 asetettuun tavoitteeseen (kuva 1). [13]

Kuva 1. EU:n kasvihuonekaasupäästöjen kehitys ja päästövähennystavoitteet. EU on saavuttanut vuodelle 2020 asetetun päästövähennystavoitteensa: päästöt vähenivät vuoteen 2020 mennessä 31 prosenttia verrattuna vuoden 1990 tasoon, mikä on 11 prosenttiyksikköä enemmän kuin asetettu -20 prosentin päästövähennystavoite. Jäsenmaiden nykyisiin toimiin perustuvien ennusteiden mukaan päästöt eivät kuitenkaan laskisi riittävästi EU:n ilmastolaissa vuodelle 2030 asetettuun vähintään 55 prosentin päästövähennystavoitteen saavuttamiseksi verrattuna vuoteen 1990, vaan laskisivat nykyisillä toimilla vain noin 41 prosentilla vuoteen 2030 mennessä verrattuna vuoden 1990 tasoon. [13]

© Euroopan ympäristökeskus

EU varautuu ilmastonmuutoksen vaikutuksiin alueellaan

Euroopan unionin sopeutumispolitiikkaa ohjaa vuonna 2021 julkaistu EU:n uudistettu sopeutumisstrategia, joka perustuu aiempaan vuoden 2013 strategiaan [14]. EU:n sopeutumisstrategian tavoitteena on vahvistaa valmiutta ja kykyä vastata ilmastonmuutoksen vaikutuksiin paikallisella, alueellisella, kansallisella ja EU:n tasolla. Uudella strategialla pyritään entistä vahvempaan sopeutumista koskevan tiedon tuotantoon ja hyödyntämiseen, ja sopeutuminen kytketään entistä vahvemmin talouspolitiikkaan. Myös luontopohjaisten ratkaisujen merkitystä ja veden kestävää käyttöä korostetaan uudessa sopeutumisstrategiassa. Lisäksi pyritään edistämään ilmastonmuutoksen vaikutuksille alttiiden toimialojen kuten maatalouden sopeutumiskykyä. [14]

Päätöksenteossa hyödynnettävän ilmastotiedon saatavuutta parantamaan on perustettu ilmastonmuutoksen vaikutuksiin ja sopeutumiseen keskittyvä verkkoportaali CLIMATE-ADAPT [15]. Se on vakiinnuttanut asemansa keskeisenä tietolähteenä ilmastonmuutokseen sopeutumista koskevassa päätöksenteossa, ja sen roolia aiotaan jatkossa vahvistaa edelleen. [14]

Tuottajatahot