Ympäristönsuojelu – Sopeutuminen

Artikkeli

Ilmastonmuutokseen sopeutumisen näkökulmasta ympäristönsuojelulliset tarpeet liittyvät ennen kaikkea kuntalaisten elinympäristön säilyttämiseen terveellisenä ja viihtyisänä muuttuvissa olosuhteissa. Toisaalta ilmastonmuutos lisää luonnonympäristöön kohdistuvaa rasitusta ja lisää siten ympäristönsuojelutoimenpiteiden tärkeyttä.

Ilmastonmuutos lisää vesistöjen ravinnekuormaa

Ympäristönsuojelussa ilmastonmuutoksen haasteet liittyvät muutoksiin sadannassa. Kuivuusjaksojen aikana pienevät valunnat lisäävät latvavesistöjen rehevöitymistä, kun taas äärevöityvät ja yleisesti lisääntyvät sateet lisäävät ravinteiden kulkeutumista vesistöihin. Kehitys on huolestuttava etenkin Itämeren suojelutyön kannalta. Siinä rehevöityminen nähdään keskeisenä haasteena.

Veden kierron voimistuminen laittaa saasteet liikkeelle 

Lisääntyvien sateiden varalta kunnissa on varmistettava jätevesihuollon toimivuus poikkeustilanteissa ja muutenkin varmistettava, ettei vesistöjen kuormitus lisäänny missään olosuhteissa. Myös suotumien minimoimiseen kaatopaikoilla ja saastuneiden maa-ainesten käsittelykäytäntöihin on kiinnitettävä huomiota. Pohjavesialueilla pilaantuneita maita pitäisi käsitellä nykyistä enemmän.

Virtaamapiikkien tasoittaminen pidättämällä vettä vesistöjen latvoilla auttaa vähentämään ravinnekuormitusta, samalla kun siitä on tulvasuojelullista hyötyä. Myös ojitettujen soiden luonnontilaistaminen on monestakin näkökulmasta kannattava toimi.

Maankäytön muutokset vaikuttavat myös luonnonympäristöön

Ilmastonmuutos tulee osaltaan muuttamaan maankäytön ja alkutuotannon edellytyksiä ja -käytäntöjä. Muutospaine on hyvä tiedostaa kunnissa ja seurata muutoksen vaikutuksia luonnonympäristön tilaan. Samalla tulisi varmistaa, että myös rakennettu ympäristö, kuten kunnan ylläpitämät liikuntapaikat ja puistot, säilyttävät virkistysarvonsa muuttuvissa olosuhteissakin.

Lähteinä [1], [2]

Tarkistuslista

Tuottajatahot