Suomen ilmasto on lämmennyt

Artikkeli

Maailmanlaajuinen ilmaston lämpeneminen näkyy Suomessakin. Pitkät lämpötila-aikasarjat paljastavat Suomen ilmaston lämmenneen kaikkina vuodenaikoina. Lämpeneminen on kuitenkin ollut voimakkainta talvella.

Suomen keskilämpötila on noussut noin kaksi astetta 1800-luvun lopun jälkeen

Suomen vuosikeskilämpötila on noussut 1880-luvulta nykypäivään noin kaksi astetta (kuva 1). Lämpötilan nousu on ollut tilastollisesti merkitsevää. [1]

Voimakkainta lämpeneminen on ollut talvella, 2–3 astetta. Vähiten on lämmennyt kesä, runsaan asteen. Mittaus­historiaan osuu myös suuria vaihteluita, kuten vuosien 1985 ja 1987 kylmät talvet sekä lämpimiä vuosia 1930-luvulla. [1]

Ilmaston lämpeneminen näkyy myös luonnossa. Suomessa keskimääräinen keväinen lehtien puhkeaminen on vuosina 1846–2005 varhentunut noin 12 vuorokaudella. [2]

Kuva 1. Suomen vuosikeskilämpötila 1847–2017 [1]. Ennen 1880-lukua lämpötilatiedot ovat erittäin epävarmoja harvasta havaintoasemajoukosta johtuen. Punaisilla ympyröillä merkityt vuosittaiset arvot perustuvat koko Suomen kattavaan hila-aineistoon [3]. Punainen pisteviiva osoittaa tilastomalliin perustuvan keskimääräisen vuosikeskilämpötilan kulun. Tämän ilmastollisen vuosikeskiarvon avulla lasketut vuosikymmenkohtaiset keskiarvot on esitetty mustalla viivalla ja näille lasketut 50 ja 95 %:n epävarmuusrajat tumman ja vaalean harmailla palkeilla [1].

1930-luku oli lämmin erityisesti pohjoisessa

1930-luvulla koettu lämmin jakso näkyi laajalti pohjoisella pallonpuoliskolla, ja sitä vahvempana, mitä pohjoisempana oltiin. Suhteellisesti lämpimintä oli Pohjoisella jäämerellä, Huippuvuorilla ja Grönlannin pohjoisosissa. Lämpimyys näyttäisi suurelta osin johtuneen merivirtojen luonnollisesta heilahtelusta, jonka seurauksena Atlantilta virtasi Barentsin merelle lämmintä vettä.

Suomessakin 1930-luvun lämpimyys näkyy selvemmin Lapissa kuin Etelä-Suomessa. Kuten Helsingin ja Sodankylän aikasarjakuvista havaitaan, Sodankylässä keskimääräiset lämpötilat ovat vasta nyt ylittämässä 1930-luvun huipputason, kun Helsingissä tämä taso on ylitetty jo aikaisemmin (kuva 2).

Kuva 2. Vuosikeskilämpötilat Helsingin Kaisaniemessä vuosilta 1830–2017, Jyväskylästä 1884–2017 ja Sodankylästä 1908–2017. Vuotuiset arvot on merkitty ohuella viivalla ja kymmenen vuoden liukuva keskiarvo paksulla. Helsingin lämpötiloista mukana myös arvio siitä, miten paljon kaupungistuminen on kohottanut lämpötilaa; keskipaksu viiva kuvaa arvioituja lämpötiloja siinä tapauksessa että kaupungin kasvu ei olisi vaikuttanut lämpötiloihin.

Korkeiden lämpötilojen todennäköisyys on jo moninkertaistunut

Vaikka lämpeneminen vuoden keskilämpötilalla mitattuna on toistaiseksi ollut melko pientä Suomen lämpöolojen suureen vuosienväliseen vaihteluun verrattuna, se on kuitenkin jo moninkertaistanut huippukorkeiden kuukausi- ja vuodenaikaiskeskilämpötilojen esiintymisen todennäköisyyden. [4] Esimerkiksi ennätyslämpimän heinäkuun 2010 keskilämpötilan nykyiseksi toistuvuusajaksi saadaan Helsingissä noin 300 vuotta, jos jo toteutunutta lämpenemistä ei oteta huomioon. Maailmanlaajuinen ilmastonmuutos huomioon ottaen toistuvuusaika on vain noin 60 vuotta. [5]

Pienessä mittakaavassa ja lyhyissä aikasarjoissa luonnollinen vaihtelu korostuu

On tärkeää ymmärtää, että ihmisten aiheuttama ilmaston lämpeneminen on maailmanlaajuinen ilmiö. Paikkakuntakohtaisista, yhden havaintoaseman lämpötila-aikasarjoista näkyy ensisijaisesti ilmaston suuri luonnollinen vaihtelu. Ihmisten aiheuttaman ilmastonmuutoksen todentaminen lämpötilan havaintosarjoista onnistuukin parhaiten tarkastelemalla laajojen alueiden keskilämpötiloja pitkän ajan kuluessa. Tällöin luonnollisista tekijöistä johtuva satunnainen vaihtelu tasoittuu ja taustalla vaikuttava kasvihuonekaasupitoisuuksien kohoamisesta johtuva ilmaston systemaattinen lämpeneminen nousee paremmin esille.

Lämpötila on vain yksi, vaikkakin erittäin tärkeä, ilmaston piirre. Sademäärä, tuulisuus, pilvisyys, lumisuus ovat esimerkkejä muista ilmastosuureista, joilla on suuri vaikutus yhteiskuntaan ja luontoon. [6], [7] Näistä ei kuitenkaan ole olemassa yhtä pitkiä, luotettavia ja maantieteellisesti kattavia aikasarjoja kuin lämpötilasta. Samaan suuntaan menevän pitkäaikaisen muutoksen eli trendin havaitseminen niissä on sen tähden vaikeampaa.

Muissa ilmaston piirteissä ei ole havaittu pitkäaikaista muutosta, vaihtelua kylläkin

Touko-syyskuun sademäärät (joiden luotettavuutta lumisateen mittaamisen hankaluus ei haittaa) vaihtelevat Suomessa paljon vuodesta toiseen eikä niissä ole toistaiseksi havaittu selkeitä trendejä. Neljän havaintoaseman noin 100 vuoden havaintojen perusteella kuivien jaksojen lukumäärät ja pituudet ovat kesäpuolella vuotta keskimäärin suurimpia rannikkoalueilla ja pienimpiä Lapissa. Sateettomien päivien määrissä ja kuivien jaksojen pituuksissa ei pääsääntöisesti ole esiintynyt tilastollisesti merkitseviä trendejä, tai sitten trendit ovat olleet laskevia. [8]

Voimakkaiden tuulten nopeuksissa ja esiintymistiheyksissä on yleensä ollut laskeva suuntaus, kun niitä tarkastellaan kymmenen aseman enimmillään 120 vuotta pitkien ilmanpaineen havaintoaikasarjojen perusteella. Viimeisten vajaan viidenkymmenen vuoden aikana tuulen nopeudet näyttäisivät puolestaan hieman kasvaneen, mutta muutos ei ole ollut tilastollisesti merkitsevä. [9]

Auringonpaistehavainnot kertovat pilvisyyden vaihteluista. Kun auringonpaistetunteja on paljon, pilviä on vähän. Suomen pisimmät auringonpaisteaikasarjat ovat peräisin Helsingistä ja Sodankylästä. [10], [11] Aikasarjat (kuva 3) osoittavat pilvisyyden vaihtelevan vuodesta toiseen. Sekä Sodankylässä että Helsingissä vallitsi 1970-luvun alkupuolella suhteellisen aurinkoinen jakso, jota seurasi pilvisempiä vuosia 1980-luvulla ja 1990-luvun alussa. 2000-luvun alku oli taas suhteellisen aurinkoinen, etenkin Helsingissä. Viime vuosisadan alussa mitattiin Helsingissä muutamana vuotena poikkeuksellisen vähän auringonpaistetta, kun päiväkohtainen auringonpaistetuntien keskiarvo oli alle 3 tuntia. Tämä ei kuitenkaan kerro suoraan suuresta pilvisyydestä, vaan liittynee Novaruptan tulivuorenpurkaukseen Alaskassa vuonna 1912.

Kuva 3. Päivittäisten auringonpaistetuntien keskiarvo vuosilta 1906–2017 Helsingissä ja 1950–2017 Sodankylässä. Vuotuiset arvot, jotka kattavat jakson maaliskuusta lokakuuhun, on merkitty ohuella viivalla ja kymmenen vuoden liukuva keskiarvo paksulla.

 

Aiheesta muualla

Tuottajatahot