Etelä-Lappi – merellistä ja mantereista ilmastoa

Meri-Lapista Sallan tuntureille

Etelä-Lappiin kuuluvat Pello-Salla-linjan eteläpuolella olevat 12 kuntaa. Alueen länsi-osa kuuluu keskiboreaaliseen ilmastovyöhykkeeseen ja itäosa pohjoisboreaaliseen vyöhykkeeseen. Vyöhykkeiden raja kulkee Etelä-Lapin poikki Pellosta Ranualle. Länsiosaa hallitsevat metsien peittämät vaarajonot ja niiden väliset laajat suot, kun taas itäosassa, erityisesti Sallan alueella, on jo tuntureita.

Suotuisinta ilmasto on Perämeren rannikolla ja laajemminkin niin sanotun Meri-Lapin alueella. Mantereisinta taas on Sallassa. Tornion-, Kemi- ja Ounasjoki hallitsevat maisemia lännessä, ja idempänä olevat Simojärvi, Kemijärvi ja Yli-Kitka vaikuttavat paikallisesti ilmastoon.

Etelä-Lapin jakson 1991–2020 ilmastoa kuvaavana esimerkkiasemana toimii Pellon kirkonkylän sääasema, joka edustaa hyvin pelto- ja asutusalueiden ja laajemminkin Tornionjokilaakson ilmastoa. Artikkelin lopussa on linkki Ilmatieteen laitoksen sivulle, jossa voi tarkastella vertailukauden 1991–2020 ilmastotilastoja havaintoasemittain.

Hellettä ja kireää pakkasta

Perämeren rannikon keskilämpötila on reilut +2 astetta (°C) ja Sallan koillisosassa noin 0 astetta. Kylmimmät kuukaudet ovat tammi- ja helmikuu, jolloin keskilämpötilat alueen länsiosissa ovat noin -9,5…-10,5 astetta ja muualla -12…-13 astetta. Kylmintä on Sallan seuduilla. Talviaikaan lämpötilaerot voivat olla suuria. Voimakkaan föhn-tuulen vallitessa erityisesti Tornionjokilaaksossa mitataan plussan puolella olevia lämpötiloja, kun taas alimmat lämpötilat on mitattu alueen itäosissa Sallassa. Siellä on hytisty jopa 50 asteen pakkasessa.

Vuoden lämpimin kuukausi on tyypillisesti heinäkuu, jolloin keskilämpötila on Kemin-Tornion seudulla +16 astetta ja muualla +14…+15 astetta. Hellepäiviä on ollut vuosina 1991–2020 keskimäärin 5–10, ja joskus lämpötila on noussut yli 32 asteenkin. Hallaa on esiintynyt keskimäärin 2–10 yönä kesän aikana.

Perämeren rannikolla sataa runsaasti

Vuotuinen sademäärä Etelä-Lapissa on enimmäkseen 550–650 millimetriä. Vähiten sataa alueen pohjoisosissa. Eniten puolestaan sataa alueen etelä- ja lounaisosissa ja etenkin korkeimmilla vaaroilla sekä Sallan tuntureilla.

Vähäsateisimmat kuukaudet ovat useimmiten helmi-, maalis- ja huhtikuu. Sadesummat ovat tyypillisesti tuolloin 25–35 millimetriä. Sateisinta on heinäkuussa, jolloin sademäärä on 65–85 millimetriä. Perämeren vaikutuspiirissä elokuu on lähes yhtä sateinen.

Hanget ovat korkeimmillaan maaliskuussa

Etelä-Lappi voidaan jakaa kolmeen lumivyöhykkeeseen alueen lounaisosasta koilliseen siirryttäessä: aivan kapea Perämeren rannikko, muut keskiboreaaliseen ilmastovyöhykkeeseen kuuluvat alueet eli niin sanottu Nevamaa ja pohjoisboreaalisen vyöhykkeen alue eli Metsä-Lappi. Yleisesti ottaen Tornionjokilaakso Pellosta etelään ja Kemijokilaakso Rovaniemeltä lounaaseen ovat muuta aluetta vähälumisempia. Runsaimmin lunta kertyy talven mittaan Koillismaahan rajoittuvalla Posiolla ja Sallan eteläosissa sekä Sallan koillisosan tuntureilla. Myös Tornionjoen ja Kemijoen välinen vedenjakaja-alue on jokilaaksoja lumisempi.

Talven ensimmäinen lumipeite sataa Posion ja Sallan alueella lokakuun puolivälissä ja muualla Etelä-Lapissa kuukauden loppuun mennessä. Viimeisenä ensilumi sataa Perämeren rannikolla. Pysyvä lumipeitteen tulo talveksi kestää noin kolme viikkoa loka-marraskuun vaihteesta alkaen siirryttäessä itäosan tuntureilta Perämeren rannikolle. Tosin muutamina vuosina lumentulo talveksi on oikutellut lähinnä Meri-Lapin alueella ja suurissa jokilaaksoissa.

Lumipeite on talven aikana paksuimmillaan Perämeren rannikolla maaliskuun puolivälissä ja muualla maaliskuun lopulla tai huhtikuun alkupäivinä. Talven suurin lumensyvyys on suuressa osassa Etelä-Lappia 60–80 senttimetriä ja Posion ja Etelä-Sallan seuduilla paikoitellen yli 80 senttimetriä. Viimeksi mainituilla alueilla tykkylumella on huomattava osuus kertyneeseen lumimäärään. Suurimmat Etelä-Lapissa mitatut lumensyvyydet ovat 1,5 metrin luokkaa.

Lumipeite katoaa aukeilta mailta Perämeren rannikolla toukokuun alkupäivinä ja muualla alueen länsiosassa ja Kemijoen laaksossa kuukauden puoliväliin mennessä. Itäosissa lumet häviävät tyypillisesti toukokuun loppuun mennessä, mutta tuntureiden varjokohdissa viimeisten lumien sulaminen kestää pitkälle kesäkuuhun. Lumipeitteinen aika on Peräpohjolassa jo pitkä vaihdellen Perämeren rannikon 160–170 päivän (noin 5,5 kuukauden) ja Sallan koillisen tunturialueen noin 200 päivän (6,5 kuukauden) välillä.

Vielä pysyvän lumipeitteen häviämisen jälkeenkin lähinnä Sallan alue saattaa joutua niin kylmän ilman vaikutuspiiriin, että sateet tulevat lumena. Poikkeuksellisin lumisade sattui Sallan alueella muun muassa 13.7.1971, jolloin tuntureilla ja paikoin alempanakin maa muuttui valkoiseksi.

Pitkä talvi ja lyhyt kesä

Termiset vuodenajat vaihtuvat Etelä-Lapissa yleensä selkeästi toisikseen. Ajallisesti selvät erot syntyvät Perämeren rannikon ja koillisen Sallan tunturiseudun välillä. Syksy alkaa Sallan alueella elokuun lopussa, Pello-Rovaniemi-linjalla syyskuun alussa ja Kemin-Tornion seudulla tämän jälkeen.

Termiseen talveen siirrytään suuressa osassa Sallaa lokakuun puolivälin jälkeen ja muualla lokakuun loppupuolella. Talvi kestää 5,5–6 kuukautta kevään alkaessa Perämeren pohjukassa huhtikuun puolivälin vaiheilla ja muualla Etelä-Lapissa tämän jälkeen.

Lyhyt kesä saapuu Tornionjoki- ja Kemijokilaaksoihin kesäkuun alkupäivinä ja koilliseen Sallaan vasta kesäkuun puolivälissä. Kesän pituus jää siten lyhyimmillään noin 2,5 kuukauden mittaiseksi.

Kasvukausi alkaa lumien sulettua

Terminen kasvukausi pääsee alkamaan yhtenäisen lumipeitteen hävittyä keskimäärin Meri-Lapissa jo ennen toukokuun puoliväliä ja muualla noin 20. päivään mennessä. Kasvukauden pituus vaihtelee Sallan noin 130 päivän (vajaan 4,5 kuukauden) ja Kemi-Tornion noin 150 päivän (noin 5 kuukauden) välillä. Kasvukausi siis päättyy suuressa osassa maakuntaa syys-lokakuun vaihteessa ja Perämeren rannikolla lokakuun alkupuolella.

Tehoisan lämpötilan summa oli vuosina 1991–2020 keskimäärin 800–1100 vuorokausiastetta (°Cvrk). Kasvukauden sadesumma on yleensä 250–300 millimetriä, mutta suurta vaihtelua esiintyy täälläkin vuodesta toiseen. Koska haihdunta on täällä pienempää kuin etelämpänä, niin kosteutta riittää yleensä pitkälle kesään varsinkin kun vetiset suot hallitsevat maisemaa.

Etelä-Lapin ilmasto lämpenee ja sademäärä kasvaa

Ilmastonmuutosarviot maakuntatasolle on toistaiseksi laskettu/olemassa ilmastolliseen vertailukauteen 1981–2010 verrattuna. Ilmaston arvioidaan lämpenevän Etelä-Lapissa kuluvan vuosisadan aikana noin 1,9–5,8 °C verrattuna kyseiseen jaksoon (kuva 1, vasen). Lämpenemisen määrä riippuu siitä, miten maailmanlaajuiset kasvihuonekaasupäästöt kehittyvät tulevina vuosina. On myös hyvä huomata, että ilmasto on jo lämmennyt: jakso 1991–2020 oli noin 0,6 °C lämpimämpi kuin 1981–2010.

Kuukausitasolla lämpötilan muutoksia on arvioitu vuosisadan puoliväliin asti. Lämpötila kohoaa kaikkina kuukausina verrattuna jaksoon 1981–2010, mutta eniten marraskuun ja helmikuun välillä (kuva 2, vasen).

Vastaavasti vuotuisten sademäärien arvioidaan kasvavan alueella vuosisadan aikana 7–19 prosenttia verrattuna jaksoon 1981–2010 (kuva 1, oikea). Keskimäärin vuodessa sataisi 610–690 mm.

Vuosisadan puoliväliin mennessä sademäärät kasvavat kaikkina kuukausina, mutta elokuussa muutos on pieni. Sadetta tulisi eniten marras-helmikuussa (kuva 2, oikea).

Lähteet: [1], [2], [3], [4], [5]